Otetaan ääripäät käsittelyyn, Aaltosali ja 600 ihmistä sekä mestari ja oppipoika -malli. Ensimmäisessä on luentoja ja lukuläksyjä sekä tentti, josta saadaan vain arvosana. Toisessa mestari pitää oppipoikaa kädestä lähes koko ajan, jokaisessa vaiheessa, niin teoriassa kuin esimerkeissä, aina oppipojan oman työn viimeistelyyn asti.
Edellä oppija saa ja joutuu itse ymmärtämään mikä on tärkeätä ja mitkä ovat asioiden syy-yhteydet. nämä saattavat mennä pieleen, jolloin esimerkiksi opitun asian siirtovaikutus voi olla olematon. Mikäli arvosana on huono, voi oppija saada siitä kimmokkeen parantaa opiskelutekniikkaansa, lukurytmiään ja vastaavia perinteisiä opiskeluun liittyviä tekijäjöitä. Mutta kertooko se huono arvosana, mikä meni väärin ja mitä em. tekniikoista tulisi parantaa? Toki tilanne voi olla se, että oppija on vain hyvillään kurssin läpimenosta, välittämättä arvosanasta.
Mikäli mestari taasen huomaa oppipojan tajunneen jotain väärin, tekevän jotain väärin tai työn jäljen olevan huonoa, hänellä on mahdollisuus puuttua tähän tuoreeltaan. Mutta mestarilla on mahdollisuus ojentaa oppijaa tai ohjata tätä. Tarkoitan nyt välittömän palautteen tyyliä - onko se nuhtelevaa vai kannustavaa. Miten arvioida osaamista osoittaen parannettavat asiat, mutta kuitenkin pitäen positiivinen vire? Miten ohjata, mutta antaa oppijan itse löytää asioita, tajuta, joita on tarkoitus sisäistää?
Myös hyvän suoritteen jäljiltä arvionti on tärkeätä. Itse sain lukion pitkän matematiikan kolmannen kurssin kokeesta täyden kympin. Kyseessä olivat vektorit, jotka vain tajusin tekemättä töitä. Seuraavasta kurssista tuli nelonen, eli ei mennyt edes läpi. Mitä tapahtui? Olisiko opettajan antama arviointi edellisestä kurssista voinut olla sellainen, että olisin nähnyt vaivaa seuraavaan kurssiin? Se mitä tapahtui oli spesifin asian oppiminen / osaaminen luonnostaan. Arvosanan muodossa arviointi täydellisesti menneestä kokeesta antoi sen tunnun, ettei töitä tarvitse tehdä "kyllähän minä tämän hallitsen". En hallinnut. Seuraavan kurssin nelonen oli aika lailla sama informatiivisuudessaan. Kun edellinen sanoi "osaat kaiken", seuraava sanoi "et osaa mitään". Koen, että tämän toisen jälkimmäisen kurssin jälkeen opettajan olisi tullut pyytää minut keskustelemaan tapahtuneesta, käydä tilanne läpi suullisesti ja ihmetellä kanssani miten moinen absoluuttinen notkahdus on mahdollista.
Osaamisen arviontiin sisältyy valtaa ja vastuuta. Opettajalla on valta arvioida oppijan osaaminen ja samalla vastuu tehdä se moraalisesti ja eettisesti. Tämä tarkoittaa, että opettajan tulisi ikään kuin irroittaa itsensä koko asiasta tätä tehdessään, jotta arviointi olisi mahdollisimman objektiivinen. Vaikeutta tähän tuo muun muassa se, että opettajahan on itse opettanut arvioitavan asian, tuntee henkilökohtaisesti oppilaan tai ei tunne tätä lainkaan, on tietämättään asenteellinen ja on ihminen. Työelämässä on kehitetty niin sanottu 360°-arviointi. Tämän ideana on se, että arvioinnin tekee 1) henkilö itse, 2) esimies, 3) vertaisryhmä ja 4) ulkopuolinen arvioija, joka voi olla esimerkiksi asiakas. Tätä on jo tuotu koulumaailmaan, sillä oppilaat opetetaan jo alakoulussa itsearviointiin. Ammattikoulutuksessa tähän voitaisiin lisätä kanssaoppijat sekä mahdollisesti näyttötyön vastaanottaja. Näin opettajan arvionti olisi yksi neljästä.
- klousaus: tilanteen mukaan
Mallikasta pohdintaa ja kuvausta elävästä elämästä.Haluan kuitenkin, että perehdyt myös ammatillisen koulutuksen osaamisperusteiseen arviointiin, joten tein seuraavan ehdotuksen:
VastaaPoista2.4 ja 3.2 interoidaan siten, että tarkastelet amisreformia http://minedu.fi/amisreformi keskeisiä muutoksia opettajan toiminnan, opetuksen järjestämisen ja osaamisen kehittämisen sekä osaamisen arvioinnin näkökulmasta. Napakka esitys blogin kohtaan 3.2 riittää, ei tarvitse ruveta seminaarityötä värkkäämään.