Aloitin blogin ammatillisen opettajan opintoja varten ja nyt kun aloitan maisterin opinnot Lapin Yliopistolla ajattelin jatkaa oppimispäiväkirjan kirjoittamista verkkoon. Sosiaalinen paine, tiiättekö ;)
maanantai 21. elokuuta 2017
2.4 Osaamisen arviointi
Otetaan ääripäät käsittelyyn, Aaltosali ja 600 ihmistä sekä mestari ja oppipoika -malli. Ensimmäisessä on luentoja ja lukuläksyjä sekä tentti, josta saadaan vain arvosana. Toisessa mestari pitää oppipoikaa kädestä lähes koko ajan, jokaisessa vaiheessa, niin teoriassa kuin esimerkeissä, aina oppipojan oman työn viimeistelyyn asti.
Edellä oppija saa ja joutuu itse ymmärtämään mikä on tärkeätä ja mitkä ovat asioiden syy-yhteydet. nämä saattavat mennä pieleen, jolloin esimerkiksi opitun asian siirtovaikutus voi olla olematon. Mikäli arvosana on huono, voi oppija saada siitä kimmokkeen parantaa opiskelutekniikkaansa, lukurytmiään ja vastaavia perinteisiä opiskeluun liittyviä tekijäjöitä. Mutta kertooko se huono arvosana, mikä meni väärin ja mitä em. tekniikoista tulisi parantaa? Toki tilanne voi olla se, että oppija on vain hyvillään kurssin läpimenosta, välittämättä arvosanasta.
Mikäli mestari taasen huomaa oppipojan tajunneen jotain väärin, tekevän jotain väärin tai työn jäljen olevan huonoa, hänellä on mahdollisuus puuttua tähän tuoreeltaan. Mutta mestarilla on mahdollisuus ojentaa oppijaa tai ohjata tätä. Tarkoitan nyt välittömän palautteen tyyliä - onko se nuhtelevaa vai kannustavaa. Miten arvioida osaamista osoittaen parannettavat asiat, mutta kuitenkin pitäen positiivinen vire? Miten ohjata, mutta antaa oppijan itse löytää asioita, tajuta, joita on tarkoitus sisäistää?
Myös hyvän suoritteen jäljiltä arvionti on tärkeätä. Itse sain lukion pitkän matematiikan kolmannen kurssin kokeesta täyden kympin. Kyseessä olivat vektorit, jotka vain tajusin tekemättä töitä. Seuraavasta kurssista tuli nelonen, eli ei mennyt edes läpi. Mitä tapahtui? Olisiko opettajan antama arviointi edellisestä kurssista voinut olla sellainen, että olisin nähnyt vaivaa seuraavaan kurssiin? Se mitä tapahtui oli spesifin asian oppiminen / osaaminen luonnostaan. Arvosanan muodossa arviointi täydellisesti menneestä kokeesta antoi sen tunnun, ettei töitä tarvitse tehdä "kyllähän minä tämän hallitsen". En hallinnut. Seuraavan kurssin nelonen oli aika lailla sama informatiivisuudessaan. Kun edellinen sanoi "osaat kaiken", seuraava sanoi "et osaa mitään". Koen, että tämän toisen jälkimmäisen kurssin jälkeen opettajan olisi tullut pyytää minut keskustelemaan tapahtuneesta, käydä tilanne läpi suullisesti ja ihmetellä kanssani miten moinen absoluuttinen notkahdus on mahdollista.
Osaamisen arviontiin sisältyy valtaa ja vastuuta. Opettajalla on valta arvioida oppijan osaaminen ja samalla vastuu tehdä se moraalisesti ja eettisesti. Tämä tarkoittaa, että opettajan tulisi ikään kuin irroittaa itsensä koko asiasta tätä tehdessään, jotta arviointi olisi mahdollisimman objektiivinen. Vaikeutta tähän tuo muun muassa se, että opettajahan on itse opettanut arvioitavan asian, tuntee henkilökohtaisesti oppilaan tai ei tunne tätä lainkaan, on tietämättään asenteellinen ja on ihminen. Työelämässä on kehitetty niin sanottu 360°-arviointi. Tämän ideana on se, että arvioinnin tekee 1) henkilö itse, 2) esimies, 3) vertaisryhmä ja 4) ulkopuolinen arvioija, joka voi olla esimerkiksi asiakas. Tätä on jo tuotu koulumaailmaan, sillä oppilaat opetetaan jo alakoulussa itsearviointiin. Ammattikoulutuksessa tähän voitaisiin lisätä kanssaoppijat sekä mahdollisesti näyttötyön vastaanottaja. Näin opettajan arvionti olisi yksi neljästä.
- klousaus: tilanteen mukaan
Edellä oppija saa ja joutuu itse ymmärtämään mikä on tärkeätä ja mitkä ovat asioiden syy-yhteydet. nämä saattavat mennä pieleen, jolloin esimerkiksi opitun asian siirtovaikutus voi olla olematon. Mikäli arvosana on huono, voi oppija saada siitä kimmokkeen parantaa opiskelutekniikkaansa, lukurytmiään ja vastaavia perinteisiä opiskeluun liittyviä tekijäjöitä. Mutta kertooko se huono arvosana, mikä meni väärin ja mitä em. tekniikoista tulisi parantaa? Toki tilanne voi olla se, että oppija on vain hyvillään kurssin läpimenosta, välittämättä arvosanasta.
Mikäli mestari taasen huomaa oppipojan tajunneen jotain väärin, tekevän jotain väärin tai työn jäljen olevan huonoa, hänellä on mahdollisuus puuttua tähän tuoreeltaan. Mutta mestarilla on mahdollisuus ojentaa oppijaa tai ohjata tätä. Tarkoitan nyt välittömän palautteen tyyliä - onko se nuhtelevaa vai kannustavaa. Miten arvioida osaamista osoittaen parannettavat asiat, mutta kuitenkin pitäen positiivinen vire? Miten ohjata, mutta antaa oppijan itse löytää asioita, tajuta, joita on tarkoitus sisäistää?
Myös hyvän suoritteen jäljiltä arvionti on tärkeätä. Itse sain lukion pitkän matematiikan kolmannen kurssin kokeesta täyden kympin. Kyseessä olivat vektorit, jotka vain tajusin tekemättä töitä. Seuraavasta kurssista tuli nelonen, eli ei mennyt edes läpi. Mitä tapahtui? Olisiko opettajan antama arviointi edellisestä kurssista voinut olla sellainen, että olisin nähnyt vaivaa seuraavaan kurssiin? Se mitä tapahtui oli spesifin asian oppiminen / osaaminen luonnostaan. Arvosanan muodossa arviointi täydellisesti menneestä kokeesta antoi sen tunnun, ettei töitä tarvitse tehdä "kyllähän minä tämän hallitsen". En hallinnut. Seuraavan kurssin nelonen oli aika lailla sama informatiivisuudessaan. Kun edellinen sanoi "osaat kaiken", seuraava sanoi "et osaa mitään". Koen, että tämän toisen jälkimmäisen kurssin jälkeen opettajan olisi tullut pyytää minut keskustelemaan tapahtuneesta, käydä tilanne läpi suullisesti ja ihmetellä kanssani miten moinen absoluuttinen notkahdus on mahdollista.
Osaamisen arviontiin sisältyy valtaa ja vastuuta. Opettajalla on valta arvioida oppijan osaaminen ja samalla vastuu tehdä se moraalisesti ja eettisesti. Tämä tarkoittaa, että opettajan tulisi ikään kuin irroittaa itsensä koko asiasta tätä tehdessään, jotta arviointi olisi mahdollisimman objektiivinen. Vaikeutta tähän tuo muun muassa se, että opettajahan on itse opettanut arvioitavan asian, tuntee henkilökohtaisesti oppilaan tai ei tunne tätä lainkaan, on tietämättään asenteellinen ja on ihminen. Työelämässä on kehitetty niin sanottu 360°-arviointi. Tämän ideana on se, että arvioinnin tekee 1) henkilö itse, 2) esimies, 3) vertaisryhmä ja 4) ulkopuolinen arvioija, joka voi olla esimerkiksi asiakas. Tätä on jo tuotu koulumaailmaan, sillä oppilaat opetetaan jo alakoulussa itsearviointiin. Ammattikoulutuksessa tähän voitaisiin lisätä kanssaoppijat sekä mahdollisesti näyttötyön vastaanottaja. Näin opettajan arvionti olisi yksi neljästä.
- klousaus: tilanteen mukaan
2.3 Opetus- ja ohjaustoiminta oppilaitoksissa ja yrityksissä
Ajatuksia työpaikkaohjaamisesta
Aatu tuli työpaikalleni omalle työssäoppimisjaksollensa ja sain sovittua
työnantajan, työelämävalmentajan sekä Aatun opettajan kanssa, että voisin
toimia hänelle työpaikkaohjaajana. Asia sovittiin tietenkin myös omien
ammatillisen opettajan pätevyyden opintojeni ohjaajan kanssa, että tämän saisi
sisällytettyä opintoihini. Sain aiheeseen liittyen muun muassa Aatun OPSin sekä
työpaikkaohjaajan koulutuksen materiaalit.
Aatun ensimmäisenä päivänä istuimme rauhassa alas ja keskustelimme hänen
opinnoistaan ja tavoitteistaan. Puhuimme kyseisen koulutuksen valikoitumisesta
ja hänen kiinnostuksestaan tietokoneisiin, lähinnä pelaamisen ja sen kautta
tietokoneen osien tunnistamiseen. Aatu tiesi myös paljon VPN-verkoista ja
IP-osoitteista, mutta tieto oli kovin pintapuolista, ilman sen suurempaa
ymmärrystä aiheesta, saati sen muista sovelletuksista. Puhuimme myös
henkilökohtaisista asioista kuten siitä, että Aatu on muuttanut useasti.
Olin ja olen itse ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa olen jonkinlaisessa
vastuussa toisesta. Lähestymistapani on se, että pyrin Aatun kanssa yhdessä
miettimään mikä häntä kiinnostaa, mitä hän osaa jo ja mitä tarvitaan näiden
vahvistamiseen sekä teoreettisen viitekehyksen luomiseen. Viimeisellä tarkoitan
esimerkiksi sitä, että Aatu kyllä tiesi mikä on IP-osoite, mutta miten siihen
liittyy aliverkon peite, oletusyhdyskäytävä tai miten VPN-yhteys itseasiassa
verkkotasolla toteutetaan. Näiden asioiden laajempi tietämys ja sitä kautta
ymmärrys auttaa Aatuä selvittämään mahdollisia verkon ongelmia jatkossa. Ja
samalla tavalla pyrin nyppimään sen tiedonmurusen jokaisella aihealueella ja
ravitsemaan sitä ympärillä olevilla asioilla, auttamalla ymmärtämään kyseista
asiaa isommassa asiayhteydessä ja ehkä toisesta vinkkelistä, toisenlaisessa
tilanteessa.
En ole näitä asioita varsinaisesti kerennyt pedagogisesti miettiä, mutta
oppiminen on varmasti tutkivaa oppimista, kuten on opettamisenikin. Ja
itsestäänselväsi olemme J. Deweyn “Learning by doing” pragmaattisessa
maailmassa.
Aatu on perusfiksu nuorimies, ei mielestäni mitään esteitä valmistumiselle
tai työllistymiselle. Reilu kuukauden aikana hän on kaksi kertaa lähettänyt
viestin myöhemmän iltapäivän puolella, että on nukkunut pommiin. En ole liikaa
udellut, mistä moinen ja olen sanonut, että siitä ei ainakaan tässä
työssäoppimisjaksossa kannata kantaa huolta, se on huomattavasti isompi asia
korjattavaksi. Olen pariin kertaa jutellut ns. kavereiden kesken unen,
liikunnen ja ruoan pyhästä kolminaisuudesta ja sen tärkeydestä. Tässä Aatu on
tuonut esille muutot ja että harrastuksen ovat vain jääneet.
En tiedä onko edellinen varsinaisesti minulle kuuluvaa, mutta jonkinlainen
isällinen, veljellinen vastuu Aatustä on minulle tullut. Haluan, että hän kokee
itsensä hyväksi ja mahdollisesti saa vähän itsetuntoa ja sen kautta tervettä
reippautta.
Retrospektiivi. AatunTOPpi päättyi kolmisen viikkoa sitten. Mitä minä opin?
Opin, ettei ohjaaminen ole mikään läpihuutojuttu. Opin, että tukeminen on
tärkeätä. Opin, että olemme kaikki yksilöitä ja meillä kaikilla on oma reppumme
kannettavana. Opin, että on olemassa tietty tapauskohtainen raja
tutustumisessa, joka kannattaa huomioida. Liian lähelle meneminen voi aiheuttaa
vaikeuksia arvioinnissa ja olla tarkoituksettoman raskasta.
Työssäoppijan nimi muutettu.
maanantai 14. elokuuta 2017
3.2 Ammatillisen koulutuksen reformi
Opetusministeriön sivuilla amisreformi esitellään lauseilla "Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä" (minedu.fi/amisreformi, viitattu 14.8.2017). Aloitetaan purkamalla lauseet ja tulkitsemalla mitä ne tarkoittavat.
"Osaamisperusteinen ja asiakaslähtöinen kokonaisuus"
Eikö amis ole tätä ennen ollut osaamiseperusteinen? Eikö amiksessa ole otettu huomioon oppijaa? Eikö ammatillinen koulutus ole ollut näiden muodostama kokonaisuus?
Osaamisperusteisuuden yllä leijuu näyttötutkinnot. Ne eivät itsessään ole huono asia, etenkään varttuneemman oppijan ollessa kyseessä. Niistä ei kuitenkaan saa tulla itsetarkoitus. Ei voi olla siten, että ilman teoriaa tai vähäisellä teorialla ja muutamaan koulun turvallisessa ilmapiirissä suoritettua harjoitetta passitamme oppijat työelämään tekemään näyttötutkintoja, joista sitten hyväksytty/hylätty arvosana todistukseen. Puhun nyt siitä osasta aitaa, joka on matala. Ammatillisen koulutuksen arvostus saadaan nousuun, kun oppijoita autetaan oppimaan oikeat asiat, ei valmistautumaan vain yksittäiseen näyttöön, jonka osaamisala saattaa jäädä kapeaksikin.
Asiakaslähtöisyys on klisee jo työelämässäkin. On hyvä, että oppijat saavat itse laatia oman polkunsa kohti tutkintoa opettajan avustuksella. On kuitenkin myös niin, että tuntiessaan ammattiaan sekä syvästi (kapeaan alueeseen keskittyen) että laveasti (oman ydinosaamisen ulkopuolen tunteminen), on uusien asioiden, tilanteiden ja ihmisten kohtaaminen helpompaa. Tämän ymmärrystä varten tarvitaan opetussuunnitelma, joka ottaa haltuun koko osaamisen kentän ja opettajan, joka tätä kenttää oppijalle tuo näytille.
"Lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä"
Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on kuten John Dewey sen tarkoitti - learning by doing, tekemällä oppiminen. Tätähän me ihmiset - ja miksei muutkin eläimet - teemme siihen asti kunnes opimme lukemaan, tekemällä senkin. Tässä kuitenkin huolettaa se teoriapohjan kaventaminen ja mahdollisesti ohentaminen. Teorian tulisi olla sen verran olemassa olevaa, että sen turvin ensinnäkin uskaltaa tarttua toimeen, tekemään asioita. Samalla sekä oppijan, opettajan että työnantajan tulee hyväksyä ja lähes syleillä epäonnistumisen mahdollisuutta! Itse epäonnistun puolitahallisesti käyttämällä puhelinluettelon karttaa suunnistamiseen, pikemmin kuin GPS-laitteita. Menen harhaan useammin, mutta a) joudun olemaan valppaana matkalla ja katsomaan ympärilleni sekä b) eksyessäni laajennan "omaa karttaani", mitä ei olisi tapahtunut GPS-satelliittien suosiollisella ohjauksella, joka menee suoraan kohteeseen. Samanlaista hahmottamista vaaditaan missä tahansa työssä. Pitää uskaltaa astua harhaan, epäonnistua, sillä ikinä ei tiedä mitä sieltä löytyy!
Yksilölliset opintopolut, jälleen hyvä asia. Tämä vaatii opettajilta suuria resursseja sekä tiedollisesti että taidollisesti. Niinkin pienen kuin kahdenkymmenen oppilaan yksilölliset opintopolut tarvitsevat aikaa, ylläpitoa, jäsentelyä ja aika ajoin tarkistamista. Ainiin, oppija tarvitsee myös opetusta sekä ohjausta...
Sääntelyn ja päällekkäisyksien purku. Tässä pitää mennä itse tekstiin, jotta näkee minkälaisia demonisia rakenteita tällä hetkellä on, jotka em. asioita synnyttävät.
"Osaamisperusteinen ja asiakaslähtöinen kokonaisuus"
Eikö amis ole tätä ennen ollut osaamiseperusteinen? Eikö amiksessa ole otettu huomioon oppijaa? Eikö ammatillinen koulutus ole ollut näiden muodostama kokonaisuus?
Osaamisperusteisuuden yllä leijuu näyttötutkinnot. Ne eivät itsessään ole huono asia, etenkään varttuneemman oppijan ollessa kyseessä. Niistä ei kuitenkaan saa tulla itsetarkoitus. Ei voi olla siten, että ilman teoriaa tai vähäisellä teorialla ja muutamaan koulun turvallisessa ilmapiirissä suoritettua harjoitetta passitamme oppijat työelämään tekemään näyttötutkintoja, joista sitten hyväksytty/hylätty arvosana todistukseen. Puhun nyt siitä osasta aitaa, joka on matala. Ammatillisen koulutuksen arvostus saadaan nousuun, kun oppijoita autetaan oppimaan oikeat asiat, ei valmistautumaan vain yksittäiseen näyttöön, jonka osaamisala saattaa jäädä kapeaksikin.
Asiakaslähtöisyys on klisee jo työelämässäkin. On hyvä, että oppijat saavat itse laatia oman polkunsa kohti tutkintoa opettajan avustuksella. On kuitenkin myös niin, että tuntiessaan ammattiaan sekä syvästi (kapeaan alueeseen keskittyen) että laveasti (oman ydinosaamisen ulkopuolen tunteminen), on uusien asioiden, tilanteiden ja ihmisten kohtaaminen helpompaa. Tämän ymmärrystä varten tarvitaan opetussuunnitelma, joka ottaa haltuun koko osaamisen kentän ja opettajan, joka tätä kenttää oppijalle tuo näytille.
"Lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä"
Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on kuten John Dewey sen tarkoitti - learning by doing, tekemällä oppiminen. Tätähän me ihmiset - ja miksei muutkin eläimet - teemme siihen asti kunnes opimme lukemaan, tekemällä senkin. Tässä kuitenkin huolettaa se teoriapohjan kaventaminen ja mahdollisesti ohentaminen. Teorian tulisi olla sen verran olemassa olevaa, että sen turvin ensinnäkin uskaltaa tarttua toimeen, tekemään asioita. Samalla sekä oppijan, opettajan että työnantajan tulee hyväksyä ja lähes syleillä epäonnistumisen mahdollisuutta! Itse epäonnistun puolitahallisesti käyttämällä puhelinluettelon karttaa suunnistamiseen, pikemmin kuin GPS-laitteita. Menen harhaan useammin, mutta a) joudun olemaan valppaana matkalla ja katsomaan ympärilleni sekä b) eksyessäni laajennan "omaa karttaani", mitä ei olisi tapahtunut GPS-satelliittien suosiollisella ohjauksella, joka menee suoraan kohteeseen. Samanlaista hahmottamista vaaditaan missä tahansa työssä. Pitää uskaltaa astua harhaan, epäonnistua, sillä ikinä ei tiedä mitä sieltä löytyy!
Yksilölliset opintopolut, jälleen hyvä asia. Tämä vaatii opettajilta suuria resursseja sekä tiedollisesti että taidollisesti. Niinkin pienen kuin kahdenkymmenen oppilaan yksilölliset opintopolut tarvitsevat aikaa, ylläpitoa, jäsentelyä ja aika ajoin tarkistamista. Ainiin, oppija tarvitsee myös opetusta sekä ohjausta...
Sääntelyn ja päällekkäisyksien purku. Tässä pitää mennä itse tekstiin, jotta näkee minkälaisia demonisia rakenteita tällä hetkellä on, jotka em. asioita synnyttävät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)